Avainsana-arkisto: taikakuu

Raahen Pimiät – loppukesän huipentuma

Loppukesän odotetuin kaupunkitapahtuma Raahen Pimiät valtasi Rantapuiston ja Museonrannan viime viikonloppuna. Neljättä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi kokoon valtavan joukon myyjiä eri puolilta Suomea Suur-rompetorille, sekä toi kaupunkiin makuja maailmalta tarjoilevan Street Food Fiestan, jonka kojuilta tuskin kukaan lähti kotiin vatsa kurnien. Ohjelmaan kuului myös taikuutta, mentalismia, sirkustemppuja ja musiikkia.  Hengen ravintoakin saatiin nauttia tapahtuman Voimaannu Raahessa -osion myötä.

Rompetorilla riitti pengottavaa. Kaupanteko alkoi jo torstaina, osa myyjistä oli saapunut paikalle jo keskiviikkona järjestelemään pöytiään ja tavaroitaan myyntikuntoon. Oli antiikkia, käsitöitä, lähitiloilla tuotettua hunajaa ja valkosipulia, yrteistä valmistettuja kauneudenhoitotuotteita, mopoja, leluja ja Ameriikan muotia.

Järjestyksenvalvojan asuun naamioituneena minulla oli ainutkertainen mahdollisuus tutustua niin rompetorin tarjontaan kuin kauppiaisiin itse eri näkökulmasta. Viikonlopun aikana myyjiä saapui lisää paikalle, ja tavaramäärän keskeltä löytyi joka kävelykierroksella jotain uutta ja ihmeellistä. Rantapuistossa Urho Kekkosen patsaan ympäristön valtasi Taikakuu-ryhmän suunnittelema ja toteuttama naamioinstallaatio. Kaikkea tätä ihmetellessä ja tutkaillessa ei aika ehtinyt käydä pitkäksi. Välillä piti istahtaa muurinpohjalättykahville sisäistämään kaikkea näkemäänsä.

Kokonaisuudessaan viikonloppu oli onnistunut. Sää suosi kerrankin ja raahelaiset saivat nauttia kesän viimeisistä lämpimistä päivistä aurinkoisissa tunnelmissa. Nyt Hanketoiminnan ja kehittämisen yksikössä on hetki hiljaista ja tunnelma alkaa pikkuhiljaa tasoittua arkisemmaksi, ennen kuin alamme valmistella tulevia tapahtumia. Riisun keltaisen liivini, istahdan takaisin ruudun ääreen ja otan kynän käteeni.  Ulkona sataa vettä tihuuttamalla, mutta toimistopajalla ahkeroidaan lämpimissä tunnelmissa.

IMG-20180902-WA0003(1)

Ruusuja ja postikortteja

Raahessa liikkui maanantaina pieni tonttujoukko Antinkankaalta, kun viidesluokkalaiset esittelivät joulukorttien maailmanennätystempausta ja samalla jakoivat ilahtuneen yllättyneille vastaantulijoille Pattijoen puutarhan lahjoittamia ruusuja.

Jättikortin oli toteuttanut Taikakuu-ryhmä, ja itse tempaus Hanketoiminnan ja kehittämisen yksikön järjestämä.

Katso video alta!