Avainsana-arkisto: puluvärkkiice

Team Rynkeby kerää varoja syöpään sairastuneille lapsille

Joukko keltaiseen pukeutuneita pyöräilijöitä viilettää Softpoliksen ohi kesäisenä iltapäivänä. Keltaiseen puettu joukkue on nimeltään Team Rynkeby – God Morgon Oulu. Näillä kaksipyöräisillä ratsuilla liikkuvilla ritareilla on sankarillinen tavoite: pyöräillä Pariisiin Tour de Francen finaalia katsomaan ja kerätä tempauksella varoja syöpään sairastuneita lapsia tukevalle Sylva ry:lle.

Team mikä?

Pikakelaus takaisin vuoteen 2001. Tanskalainen Rynkeby Foods:n työntekijä Knud Vilstrup kertoo pikkujoulujuhlissa esimiehelleen Torben Møller-Larsenille aikeistaan muuttaa elintapojaan ja kohottaa kuntoaan pyöräilemällä Champs-Elyseelle Pariisiin katsomaan maailman kuuluisimman pyöräilytapahtuman finaalia. Torben innostuu ajatuksesta ja pyytää saada liittyä seuraan. Hanke kerää 50 000 Tanskan kruunua sponsorirahaa ja tuoremehut mukaan matkaan ehdolla, että joukkueeseen lähtee vähintään kymmenen pyöräilijää. Seuraavana kesänä 2002 Team Rynke toteuttaa hankkeen, jonka seurauksena heille jää vielä 38 000 kruunua. Yli jääneet varat lahjoitetaan Odensen yliopistollisen sairaalan lasten syöpäosastolle. Vuosittainen perinne on syntynyt.

Nykyään Team Rynkebyssä on mukana 2100 pyöräilijää seitsemästä eri maasta. 54 joukkueeseen jakautuneet pyöräilijät tulevat Tanskasta, Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Färsaarilta, Islannista ja Saksasta. Joukkueet harjoittelevat 1200 km pitkää matkaa varten koko vuoden, sekä keräävät varoja tukeakseen hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.

Puluvärkki ICE ja Team Rynkeby

Helmikuussa 2017 Hanketoiminta ja kehittäminen järjesti ensimmäistä kertaa Puluvärkki ICE potkukelkkailun MM-esikisan. Team Rynkeby sai vihiä asiasta ja vuonna 2018 Oulun joukkue osallistui hyväntekeväisyyshaasteviestiin. Tänä vuonna voimme iloksemme todeta, että hyvin alkanut yhteistyö jatkuu ja saamme Team Rynkeby – God Morgon Oulu joukkueen jälleen vieraaksemme legendaariseen potkukelkkakisaan. Tarkoituksena on tuoda hymy ihmisten huulille, luoda hyvää fiilistä, nostaa Team Rynkebyn profiilia sekä kerätä varoja tärkeää ja koskettavaa tarkoitusta varten.

Hienoa, miten voin osallistua?

Puluvärkki ICE koko perheen talviurheilutapahtumaan voi osallistua kuka vaan. Kerää oma kolmen hengen joukkueesi ja tuunaa potkukelkka kisakuntoon. Puolet osallistumismaksuista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen syöpäsairaiden lasten hyväksi, yhteistyökumppanimme Team Rynkeby Oulun kautta.

Vuoden 2019 pyöräilyjoukkueet on valittu, mutta jos polkupyörämatka Pariisiin kutkuttaa, voit hakea mukaan vuoden 2020-joukkueeseen. Voit myös tukea Team Rynkebyn hyväntekeväisyyskohdetta tekemällä lahjoituksen suoraan Sylva ry:lle. Kiitos, että olet mukana auttamassa.

cx5a9914

Puluvärkki ICE 16.2.2019 Raahen vanhan Seminaarin alueella. Tuu mukkaan!

Tuleva vuosi on täynnä tapahtumia

Raahe on viimeisen vuosikymmenen ajan kasvanut nopeasti hiljaisesta rantakaupungista kiinnostavien, lapsiystävällisten tapahtumien keskukseksi. Vuosi 2018 oli Hanketoiminta ja kehittämisen yksikölle ennätyksellinen tapahtumien yleisömäärien ja sosiaalisen median kävijälukujen osalta. Tapahtumien kävijöiden ja sosiaalisen median seuraajien palaute on meille tärkeää, jotta voimme kehittää toimintaamme ja tapahtumia edelleen.

Tulevana vuonna 2019 Hanketoiminta ja kehittämisen yksikkö jatkaa työskentelyä tapahtumien parissa. Vuoden ensimmäinen tempaus on helmikuussa järjestettävä Puluvärkki ICE potkukelkkakilpailu ja hyväntekeväisyyshaasteviesti, joka tuskin jättää ketään kylmäksi.

Keväällä kampuksen valtaa toukokuussa järjestettävä Siivouspäivä kirpputoritapahtuma, jolloin kaupunkilaisilla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan ja tuoda kaikki ylimääräiset, siistit ja hyväkuntoiset kimpsut ja kampsut kampukselle myytäväksi.

Heinäkuussa järjestetään muutaman vuoden aikana suursuosion saavuttanut Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät, joka on purjelaiva-aikakauden Raahea henkivä suolaisen merituulen ja tervan tuoksuinen kaupunkitapahtuma.

Elokuussa on vuoden toinen mahdollisuus kirppistellä Siivouspäivän merkeissä kampuksella, ja elokuun lopussa iltojen pikku hiljaa pidentyessä markkinahumu valtaa kaupungin Raahen Pimiöiden myötä. Museonrannan viheriölle levittyy aito pohjalainen basaari rompetorin muodossa.

Tervetuloa mukaan seuraamaan ja ottamaan osaa raahelaisten ouvosti houkuttelevien tapahtumien tuotantoon ja toteutukseen. Aina ei tarvitse olla kotonakuuhkaaja, sillä tärkein tekijä tapahtumissamme olet sinä, rakas lukijamme. Tuu mukkaan!

2019_Vaikuta_tapahtumissa-page-001

Hyväntekeväisyys kannattaa

Puluvärkki ICEn jokavuotinen teema on ollut hyväntekeväisyys. Haasteviestiin osallistuvilla joukkueilla on mahdollisuus tuunata potkukelkkansa ja asunsa niin hienoiksi kuin mahdollista. Tärkeintä ei ole voitto vaan paras kokonaisuus.

Puluvärkki ICEn hyväntekeväisyyshaasteviesti on mahdollisuus pitää hauskaa työporukan tai kavereiden kesken. Tänä vuonna löytyy sarjat myös lapsille sekä perheille. Puolet haasteviestin tuotoista tilitetään Sylva ry:lle.

Team Rynkeby on toista kertaa mukana hyväntekeväisyysviestin yhteistyökumppanina. Team Rynkeby on perinteisesti polkenut joka vuosi Oulusta Pariisiin. Sillä tavalla he ovat keränneet varoja syöpäsairaille lapsille. Tänä vuonna Team Rynkeby teki uuden ennätyksen, kun he keräsivät 9,44 miljoonan euron edestä varoja sairaiden lasten hyväksi.

20180303_135915

Asukokonaisuuksien suhteen vain mielikuvitus on rajana. Viime vuosina hyväntekeväisyyshaasteviestissä on nähty niin Somen supersankareita, lumiukkoja kuin 70-luvun diskohileitäkin. Viime vuonna parhaan asukokonaisuuden palkinnon vei 70-luvun henkeen pukeutunut Fysiolähteen tiimi.

Haasta siis kaverisi, perheenjäsenesi tai sukulaisesi ja tule 16.2. pitämään hauskaa Kampusalueelle hyvän asian puolesta! Ilmoittautumisohjeet löytyvät tästä linkistä:

https://raahe.fi/tapahtumatuotanto/puluvarkki-ice

Nähdään Puluvärkki ICEssa helmikuussa!

Talkoolaisena tapahtumissa

Hanketoiminnan ja kehittämisen yksikön järjestämiin tapahtumiin etsitään jatkuvasti uusia talkoolaisia. Talkoolaisena pääsee kurkistamaan kulissien taakse, miten Hanketoiminnan tapahtumia järjestetään ja toteutetaan. Samalla pääsee tekemään töitä hyvässä tiimissä ja tutustumaan hienoihin ihmisiin.

Talkoolaisena tapahtumissa oleminen on myös hyvä keino kartuttaa omaa osaamista. Samalla voi saada uusia kontakteja ja suosituksia.

Tapahtumissa mukana olleiden tiimiläisten kokemuksia

Jarmo L: ”Järjestelyt on olleet hyviä ja tapahtumissa on ollut mukavaa olla. Markkinointi on onnistunut, kun on saatu porukkaa hyvin paikalle.”

Jani M: ”Hanketoiminnan tapahtumat ovat tarjonneet erinomaisen tilaisuuden kehittää omaa ammattitaitoa. Samalla saa tehdä töitä hienossa porukassa mahtavien ihmisten kanssa. Suosittelen talkoolaisena oloa ihan kaikille!”

46878291_283902582330467_407812195636740096_n

Anna P: ”Olin ensimmäistä kertaa mukana talkoolaisena Raahen Pimiöillä. Ehdin olla Hanketoiminta ja kehittämisen pajalla vajaan kuukauden ennen tapahtumaa, joten tapahtuman markkinointi ja suunnittelu oli täydessä tohinassa. Vasta suoritetun järjestyksenvalvojakortin ansiosta kohdalleni osui jv-hommiin liittyvä nakki, ja otin sen vastaan avosylin.

Itse tapahtuma oli minulle myös aika uusi, ja oli mielenkiintoista tutustua Raahen Pimiöihin niin sanotusti sisältä käsin. Rompetori oli todella hauska kokemus, siellä riitti ihmeteltävää koko viikonlopuksi. En ole aiemmin ollut yhtä suurilla käytetyn tavaran ja antiikin markkinoilla, ja innokkaana vintage-fanina löysin aarteita jokaisella kerralla kiertäessäni aluetta.

Mielestäni tapahtuma oli erittäin onnistunut ja hyvin järjestetty. Ehkäpä festivaaliohjelmaa saisi olla lisää, mutta toisaalta suomalaisessa kulttuurissa karnevaalitunnelma on vielä suhteellisen vieras. Eurooppalainen ruokatori tarjosi maistiaisia Euroopasta ja Afrikasta saakka, mutta jonkin verran maailmaa matkanneelle makuelämykset eivät avanneet uusia ulottuvuuksia. Yllättäen eksoottisimmat ruokakokeilut löytyivät suomalaisista kojuista, Kuopion torilta paikalle pyrähtäneen torimyyjän supikkaiden ja Papa’s Burgerin suussa sulavien Black Angus -nyhtönautaburgereiden muodossa.

Lähden ehdottomasti mukaan uudelleen talkoolaiseksi Raahen Pimiöille tai vastaaviin kaupunkitapahtumiin, jos sellaiseen minulle suodaan mahdollisuus.

Saara: Tapahtumissa on ollut paljon erilaista ja monipuolista tekemistä. Raahen Pimiöillä vastasin pääsääntöisesti somettamisesta, mutta olin myös infossa. Mukavaa oli ja sain kehittää itseäni ja oppia uutta. Suosittelen talkoolaisena oloa kaikille. On kiva päästä näkemään tapahtuman kulissien taakse. Samalla näkee, miten paljon työtä yhden tapahtuman järjestäminen vaatii.

Kuten nämä esimerkit osoittavat, talkoolaisena olosta on paljon hyötyä. Tule sinäkin mukaan tekemään hienoja tapahtumia!

Tuottamamme tapahtumat ensi vuonna:

Puluvärkki ICE 16.2.2019

Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät 12.-13.7.2019

Raahen Pimiät 30.-31.8.2019

Puluvärkin jälkeisiä meiningejä

Vuoden ensimmäinen tapahtuma on nyt takana päin. Väkeä kävi aboutirallaa nelisentuhatta henkeä (!) ja vilskettä riitti. Allekirjoittanut pakeni härdelliä sinä viikonloppuna muihin maisemiin, joten annetaan kuvien puhua puolestaan, miten Puluvärkissä meni!

20180303_135105
Whee!
20180303_141942
Haasteviestissä nähtiin persoonallisia pukuja ja tuunattuja kelkkoja.
DSC_7662
Pienimmätkin pääsivät nauttimaan vauhdin hurmasta.
IMG_4882
Raahen Energia tarjosi lohisoppaa ilmaiseksi.
20180303_130929
Pohjanmaan Vossikka Markku Jauhiainen ja suomenhevostamma Tulimaja kyyditsivät väkeä.
20180303_123811
Alpakat Jami ja Alli ilahduttivat nöpönenineen kävijöitä.
IMG_4888
Paikan päällä ihastutti myös pieni lammasjoukkio.

 

Huskyvaljakko tarjosi kyytiä meren jäällä.

20180303_125415
Vossikan ja huskyjen lisäksi kyyditsijänä toimi myös poro!

DSC_7577

Kiitämme kaikkia hyvin onnistuneesta tapahtumasta! Palautetta voi antaa täällä, ja osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortti pizzeriaan!

Tarinatuokio: Team Rynkeby – God Morgon ja Puluvärkki

Tänä vuonna hyväntekeväisyysviestin rahat menevän lasten syöpäsäätiöille Team Rynkeby – God Morgonin kautta. Mikä on tämä Team Rynkeby – God Morgon?

Kaikki sai alkunsa vuonna 2001 Tanskassa. Rynkeby Foodsin työntekijä, Knud Vilstrup, sairastui vakavaan keuhkosairauteen ja hän päätti muuttaa elämäntapojaan terveellisimmiksi. Syntyi hieman hulluhko idea pyöräilymatkasta Pariisiin, johon saatiin 50 000 kruunun rahoitus Rynkeby Foodsilta. Matkaan lähti yhteensä 11 pyöräilijää sekä huoltaja.

Kotiinpaluun jälkeen rahaa oli jäljellä vielä 38 000 kruunua, jonka tiimi lahjoitti Odensen yliopistolliseen sairaalaan lasten syöpäosastolle. Ja niin jokavuotinen hyväntekeväisyysperinne oli syntynyt.

Tanskan lisäksi Norja, Ruotsi, Suomi, Färsaaret, Islanti ja Australia ovat ottaneet osaa hankkeeseen omilla tiimeillään.

Puluvärkki ICEssä kisailee Team Rynkeby – God Morgon Oulun tiimi. Molemmista päivän kisoista, eli MM-esikisojen sekä haasteviestien tuotoista puolet ohjataan Team Rynkeby – God Morgonin avulla syöpäsairaiden lasten hyväksi. Kävijöillä on myös mahdollisuus osallistua hyväntekeväisyyteen paikan päällä.

IMG_6364

Puluvärkki ei liity puluihin eikä naamaan

Kun ensimmäisen kerran kuulin Puluvärkki ICE-tapahtumasta, mietin että mistä ihmeestä sen nimi tulee. Puluvärkki? Tuli vain jotain hämäriä mielikuvia.

Muistin kysyä asiasta jokin aika sitten töissä ja kuulemma tapahtuma on nimetty erään Raahen pikkuruisen saaren mukaan. Saari on itse asiassa helposti nähtävillä: se on Pikkulahdella, Pakkahuoneen museolta nähtävissä oleva saaren pahainen, kesäaikaan lokkien suuressa suosiossa.

Tämä herätti lisää kysymyksiä: kuka saaren on nimennyt ja mikä on saaren nimen tarina? Googlettelemalla selvisi, että saarella on jopa oma Wikipedia-sivu ja siellä kerrotaan, miten saari on syntynyt. Merimiehet kokosivat aikoinaan painolastikivensä, josta syntyi karikko. Myöhemmin siihen pystytettiin suola-aitta. Tätä nykyä aittaa ei enää ole, vaan sen sijaan saarella on suihkulähde.

Niin, ja se nimi. Se on väännetty ruotsin kielen sanasta pålverk, eli paalutus.

Kelkkailukuva © Matti Hämäläinen

Postauksen kirjoitti Sara.

Kierrätyssuunnittelun intensiivipaja

Marraskuun 28. ja 29. päivänä 2017 Käsityöpajalla toteutettiin Kierrätysdesign-työpaja. Pajan ohjaajana toimi kierrätysmuodin moniosaaja Outi Pyy.

Havainnollisten, selkeiden ja käytännönläheisten esimerkkien kautta saimme kattavasti tietoa kierrätyssuunnittelun eri tyypeistä, säännöistä ja rajoitteista, vaatteiden tuotannon ympäristövaikutuksista sekä myös yrittäjyydestä.

Työpaja oli tiivis yhdistelmä luentoja, tuotesuunnittelua ja kierrätystuotteiden valmistusta. Outi haastoi pajalaisia ajattelemaan mukavuusalueen ulkopuolelle hyvällä otteella. Päähuomio oli suunnitteluprosessissa, valmistusta jatkettiin myöhemmin tavallisina pajapäivinä tai kotona esim. joulutauon aikana.

Antoisa ja inspiroiva kokonaisuus! Kierrätysdesign-työpajan aikana syntyneitä ideoita tullaan varmasti hyödyntämään tavalla tai toisella kuluvan vuoden tapahtumatuotannoissa, somistuksissa ja puvustuksissa. Itselläni heräsi monia oudosti houkuttelevia ajatuksen aihioita liittyen mm. PuluvärkkiICEn potkukelkkahaastekisa-asuihin ja Pekan Pimiöille suunniteltuihin naamiaisiin…

Työpaja oli osa Taideyliopisto avoin kampuksen ja Raahen kaupungin hanketoiminta ja kehittäminen yksikön yhteistyössä toteuttamaa Mun juttu – meidän tulevaisuus -hanketta, jota rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. 

Kuva7_PaulaVirtanen_kierratyspaja

Teksti ja kuvat: Paula Virtanen