Avainsana-arkisto: koulutus

Työnhaun ABC: Työhakemus

Unelmiesi työpaikka on avautunut suuresti arvostamassasi yrityksessä. Huomaat tilaisuutesi tulleen, ja päätät lähettää rekrytoijalle hakemuksen. Kaivelet kansioidesi kätköistä valmiiksi laatimasi hakemuspohjan aikomuksena muotoilla se lähettääksesi sen vastauksena työpaikkailmoitukseen. Hakemuspohjaa lueskellessasi tulet kuitenkin toisiin aatoksiin: kuinka monet muut hakijat ovat parasta aikaa tekemässä juuri samoin?

Työhakemus on yksi vaikeimmista ja tärkeimmistä dokumenteista, jonka melkein jokainen meistä joutuu kirjoittamaan ainakin kerran, useimmiten lukuisia kertoja elämässään. Haasteelliseksi sen tekee se seikka, että työhakemus on dokumentti, joka potentiaalisesti avaa sinulle, hakijalle, oven haastatteluun yhdessä curriculum vitaen kanssa, ja voi tiukan kilpailun kohdalla olla ratkaiseva tekijä työpaikan varmistamiseksi. Näin ollen työhakemuksen tulisi olla mahdollisimman edustava esittely hakijasta.

WP_20181112_002

Miten kirjoitat työhakemuksen joka huomataan?

Kymmenien, toisinaan satojen hakijoiden joukosta erottuminen vaatii hyvää itsetuntemusta, harjoittelua ja sen mukanaan tuomaa harjaantunutta kirjoittamista, sekä hitusen luovuutta. Erottuakseen joukosta täytyy hakemuksessa osata tuoda esiin oma persoonallisuus osaamisen ja kokemuksen lisäksi. Persoonallisuutta voi lisätä monin eri tehokeinoin, mutta niistä yksinkertaisempia lienevät oman kuvan lisääminen ja tarkkaan harkittu asettelu.

Aiemmin työhakemusta, kuten CV:a, on pidetty sidottuna tiettyyn formaattiin tai kaavaan asettelun ja tekstisisällön myötä. Kilpailukykyisen ja korkeasti koulutetun työvoiman lisääntyessä työmarkkinoilla erottuminen edukseen alkaa käydä haasteellisemmaksi. Yhä useammin työnhakijat joutuvatkin miettimään tehokeinoja tuodakseen itseään paremmin esille ja tullakseen huomatuksi tai jäädäkseen työnantajien mieleen. Sopivasti hakemukseen ripoteltujen hyvin valittujen ylisanojen lisäksi yhä useammat työnhakijat turvautuvatkin muotoilemaan hakemuksensa graafisesti näyttäväksi, tai pyrkivät kirjoittamaan tekstin persoonalliseen tyyliin, joka herättää työnantajan huomion.

Olipa sisältö tai asettelu millainen hyvänsä, yksi tärkeimmistä seikoista työhakemusta kirjoittaessa on kieliopillisesti virheetön ja loppuun asti mietitty kieliasu. Loppupeleissä voit kirjoittaa kuinka nokkelan hakemuksen hyvänsä ja muotoilla pohjan todella näyttävästi, mutta kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheet sabotoivat helposti kaikista älykkäimmätkin hakemuksen. Älä huijaa itseäsi ja jätä tekstin kieliasua tarkistamatta, virheet huomataan nopeasti ja ne voivat helposti ärsyttää ja aiheuttaa sen, että hakemuksesi päätyy suoraan ö-mappiin.

2da66178f87bc56c8ebade10d253ecab

Työhakemuksen personointi

Työhakemusta voi personoida eri tavoin. Ehkäpä tärkein ja yksinkertaisin tapa yksilöllistää työhakemus on osoittaa se oikealle henkilölle ja sisällyttää hakemukseen vastaanottajan tiedot. Vastaanottaja ei kuitenkaan aina ole tiedossa, kuten esimerkiksi avointa hakemusta kirjoittaessa, eikä salapoliisityöhönkään kannata käyttää liikaa aikaa. Parasta onkin jokaisen hakemuksen kohdalla osoittaa hakemuksessa, miksi haluat juuri tähän työpaikkaan. Tällöin tietoisuus yrityksestä tai työtehtävien luonteesta ovat eduksi.

Selkein ja näkyvin tapa tehdä työhakemuksesta yksilöllinen on muotoilla sen ulkoasu. Esimerkiksi Canva tarjoaa erilaisia maksuttomia valmiita työhakemuspohjia, joita voi halutessa muokata eri tavoin. Ulkoasu on kuitenkin vain yksi seikka, johon kiinnittää huomiota, ja vaikka se voi olla näyttävä tehokeino onnistuessaan, kannattaa yleensä suosia mahdollisimman yksinkertaista asettelua ja muotoilua. Graafisen ilmeen kanssa kikkailu johtaa helposti ylilyönteihin, etenkin jos on oma silmä on harjaantumaton muotoilun suunnittelun ja toteutuksen suhteen.

Ehkäpä tehokkain tapa tuoda työhakemukseen eloa ja ilmettä on tekstin tyylillinen sisältö. Tässä kohtaa ei kannata jäädä ujostelemaan verbaalisen ilotuliksen kanssa, vaan antaa koko oman persoonan räiskyä näytöllä tai paperilla. Oleellista on kirjoittaa hakemukselle mukaansatempaava avaus, joka houkuttelee työnantajan lukemaan hakemuksen loppuun saakka. Yksi hyvä ohjenuora on kirjoittaa sellainen työhakemus, jonka itse haluaisit lukea. Tekstin sisältöön kannattaa siis kiinnittää huomiota ja käyttää aikaa, sillä se on loppupeleissä ratkaiseva tekijä siihen, kutsuuko työnantaja sinut haastatteluun vai ei.

Jokaiseen työpaikkaan tulisi kirjoittaa juuri kyseistä paikkaa varten laadittu ja yksilöllistetty hakemus. Työnantajat haistavat yleistetyt ja liian geneeriset hakemukset jo kaukaa, eivätkä yleensä tuhlaa niihin aikaa enempää kuin on välttämätöntä todetakseen, että tämä hakija ei oikeastaan halua tätä kyseistä työpaikkaa. Lue työpaikkailmoitus huolellisesti ja koeta vastata sen asettamiin keskeisiin kysymyksiin. Kaikkia vaatimuksia ei tarvitse täyttää, ja omia puutteita voi hienovaraisesti tuoda esiin esimerkiksi korostamalla sitä, mitä taitoja haluaisi kehittää.

Pikakelaus

  • Massasta erottuva työhakemus tekee vaikutuksen työnantajaan.
  • Lue työpaikkailmotus huolellisesti ja vastaa siinä esitettyihin toiveisiin ja vaatimuksiin työnhakijan taidoista ja kyvyistä oman osaamisesi perusteella.
  • Hio kieliasu viimeisen päälle huolitelluksi. Voit tarvittaessa pyytää ystäviä, tuttavia, työkavereita tai vaikkapa TE-toimiston neuvojaa lukemaan hakemuksen läpi. Toinen silmäpari tässä tehtävässä helpottaa huomattavasti mahdollisten kirjoitusvirheiden tai kankeiden lauserakenteiden havaitsemista.
  • Muutamalla tarkkaan harkitulla adjektiivilla voit korostaa parhaita puoliasi. Kannattaa siis miettiä sanavalintoja ja hyödyntää lähipiirin kehuvia lausahduksia. Apuna voi käyttää vaikkapa synonyymisanakirjaa.
  • Pidä lukijan kiinnostus yllä. Värikäs ja monipuolinen sanasto sekä lyhyiden lauseiden ja pitkien virkkeiden vaihtelu tuo tekstiin eloa.
  • Pyydä palautetta.
  • Kirjoita hakemus, jonka haluaisit itse lukea!

promoted-500x383

Kierrä sudenkuopat

  • Jätä jaarittelut ja mene suoraan asiaan. Tiukka ja mukaansatempaava avaus huomataan.
  • Työhakemus luo esikuvan hakijasta. Epäsiisti tai epämääräinen ulkoasu luo kuvan hakijasta, joka saapuu haastatteluun viime kuussa pesussa käyneissä verkkareissa ja letti rasvaisena. Pidä ulkoasu siistinä ja käytä yksinkertaista ja selkeälinjaista muotoilua hakemuspohjassa. Eleganssi nostaa markkina-arvoasi.

hardhat-mouse-funny-motivational-quotes

Yhteenveto

Työhakemuksen kirjoittamisen ei tarvitse olla kuivaa tai tylsää puurtamista, vaan siitä voi luovuudella kehittää oman taiteenlajinsa. Onnistunut työhakemus avaa hakijalle oven haastatteluun, mutta tie unelmaduuniin voi olla kuoppainen ja täynnä ansoja. Huolehtimalla sisällön selkeydestä, moitteettomasta kieliopista, sekä yksinkertaisen näyttävästä ulkoasusta onnistut varmasti.

14962645_10157752631110241_3223719497090336431_n

Tämä on kolmas artikkeli työnhakuun liittyvästä artikkelisarjasta. Voit lukea työnhakuun liittyvän motivaation ylläpitämisestä täältä, ja curriculum vitaen luomisesta täältä. Seuraavassa artikkelissa käsittelemme työhaastattelua.

Kehonkielen Taituri -kurssilta oppeja itsevarmaan esiintymiseen

Oletko koskaan miettinyt, miten jotkut ihmiset vaikuttavat niin itsevarmoilta tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka olisivatkin täysin oman mukavuusalueensa ulkopuolella? Entäpä ne ihmiset, jotka onnistuvat työhaastatteluissa tai neuvotteluissa vaikka jännittäisivät hirveästi? Näitä tilanteita tulee kaikille meille eteen jatkuvasti, mutta toiset ihmiset tuntuvat selviytyvän niistä kuin ne olisivat maailman luonnollisin asia. Jollain lailla ne ovatkin, sillä haasteita ja esteitä tulee jokaiselle meille vastaan koko ajan, mutta omalla asenteellamme ja käytöksellämme pystymme vaikuttamaan siihen, miten ne kohdataan ja millaiset ovat niiden lopputulokset.

Cuddy-DilbertCartoon

Näihin haastaviin, ja muihinkin, tilanteisiin saimme oppia Petri Kassisen Kehonkielen Taituri -kurssilla. Kurssi pidettiin Raahessa Langin Kauppahuoneen upeassa restauroidussa miljöössä. Paikalle oli saapunut parikymmentä innokasta oppilasta, ja alkuesittelyjen jälkeen kävi ilmi, että vaikka jokaisella oli todella erilainen tausta, tuntui kaikille olevan yhteistä avoin ja myönteinen asenne. Se on hyvä lähtökohta lähteä muuttamaan niitä seikkoja omassa olemuksessa, jotka voivat luoda haasteista vaikeampia epämukavissa tilanteissa.

Kuvittele, että on maanantaiaamu. Flunssakausi jyllää ja olo on hiukan väsynyt, alavireinen. Kömmit kolmannen torkkuäänen jälkeen ylös sängystä ja raahaudut raskaasti huokaillen kylpyhuoneeseen. Peilistä sinua katsoo mörkö, jolla on takkuinen tukka ja tummat silmänaluset. Peilikuva ei paljon naurata, kahden tunnin kuluttua pitäisi olla parhaimmillaan työhaastattelussa elämäsi suurinta mahdollisuutta metsästämässä. Pala nousee kurkkuun ja jännitys puristaa vatsaa. Samassa muistat voima-asennot. Pään päälle syttyy hehkulamppu, enkelikuoro alkaa laulaa Hallelujaa. Kuin itsestään selkäsi suoristuu ja ryhti paranee, käsivarret nousevat kohti kattoa kuin sieltä tipahtaisi kohta jättimäinen rantapallo. Leuka kohoaa, silmiin syttyy pilke, etkä voi muuta kuin hymyillä muutokselle, jonka huomaat peilistä. Olo tuntuu heti paljon itsevarmemmalta, ja tanssahdellen suuntaat keittiöön keittelemään kahvia.

power-posesblogheader-640x210

 

Nelituntisen kurssin aikana ehdimme oppia mitä ovat voima-asennot. Voima-asennoiksi kutsutaan vartalon asentoja, joista huokuu itsevarmuus, itseluottamus, ja joissakin tapauksissa myös ehkä dominanssi. Edellä mainitussa esimerkissä kerroin, miten voima-asentoja voi käyttää vaikka päivittäin kohottamaan oma sisäinen voima tai mieliala jo heti aamusta positiivisempiin sfääreihin. Voima-asentoja käyttämällä viestität toisille ihmisille, että olet tilanteen herra (tai rouva). Voima-asennot voivat auttaa nostattamaan mielialaa ja luomaan itsevarmuutta tilanteissa, joissa täytyy esiintyä vakuuttavasti, esimerkiksi  työhaastattelussa tai vaikkapa puhetta tai PowerPoint-esitystä pitäessä.

Langin Kauppahuoneella päivä sujui rattoisasti. Hymyjä, nauruja, nyökytyksiä ja itsevarmoja esiintymisiä yleisön edessä riitti. Vaikka voima-asennot tai NLP olisivatkin olleet jo ennestään tuttuja työkaluja, jäi jokaiselle takataskuun varmasti jotain uutta. Hanketoiminnan ja kehittämisen toimistopajalla onkin nyökytelty kurssin jälkeen harva se päivä myönteisen yhteishengen luomiseksi, ja voima-asennot ovat olleet aktiivisesti keskustelun aiheena. Tiimin itsevarmuus on kasvanut silmissä.

Huomio! Seminaarin kampuksella lisää kehonkielen taitoja työhaastatteluun torstaina 20.9. klo 9:30 – 11:30. Koulutus tapahtuu meidän oman NLP-valmentajan Pirjon toimesta neuvotteluhuoneessa kampuksen 7A-rakennuksen 3. kerroksessa. Tervetuloa!

tes210815_p39_power01

Petri Kassinen on kokenut NLP-kouluttaja. NLP tulee sanoista neuro-linguistic programming, suomeksi neurolingvistinen ohjelmointi. Neurolingvistisellä ohjelmoinnilla tarkoitetaan psykologian osa-aluetta, jonka tarkoituksena on kehittää kommunikointia ja oppimista ihmisten välillä. Kassinen on opiskellut aihetta tunnettujen kansainvälisten kouluttajien ohjauksessa ja hänen yrityksensä Mentor Mind tarjoaa muun muassa aiheeseen liittyvää valmennusta ja ohjausta.

Bloggaaminen auttaa Raahen kaupungin vision toteuttamista

Vetovoimainen, kansainvälinen ja vahvuuksiinsa nojaava kaupunki, jossa on hyvä asua ja yrittää. Raahen visio on ilahduttavaa luettavaa. Se on selkeä, tarkasti rajattu ja fokusoitu.

Monissa yrityksissä ja kaupungeissa vision vienti käytännön tasolla on kuitenkin haastavaa. Mutta Raahessa sekin on onnistuttu toteuttamaan loistavasti.

Visio on synnyttänyt monia erilaisia tapahtumia, kuten Puluvärkki ICE, Siivouspäivä-kirpputoritapahtuma, Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivät, Pekan Pimiät ja Kampuksen Joulutori.

Sen lisäksi vision avulla Raahen asukkailla on mahdollisuus osallistua useisiin erilaisiin työpajoihin, jotka tarjoavat monipuolisen mahdollisuuden mm. tukityöllistämiseen, kuntouttavaan työtoimintaan sekä työharjoitteluun.

Eipä siis ihme, että Hanketoiminnassa ja kehittämisessä käy kuhina. Yksikön pääasiallinen tehtävä kun on toteuttaa Raahen kaupungin visiota käytännön tasolla. Ja siinä tämä yksikkö on onnistunut vallan mainiosti.

Hanketoiminnan ja kehittämisen yksikkö koostuu erilaisista työpajoista, jotka tukevat monipuolisesti muun muassa työllistymistä.

Lue lisää: Hanketoiminnan ja kehittämisen työpajat

Sain ilon olla osa tätä yhteisöä perjantaina 3.11. kun pidin neljän tunnin mittaisen koulutuksen bloggaamisesta ja luovasta kirjoittamisesta. Toinen koulutuspäivä on tulossa 16.11. enkä malta odottaa, että pääsen tämän porukan kanssa uudelleen saman pöydän ääreen.

Koulutuspäivän aikana kävimme läpi

  • bloggaamisen perustermejä
  • sisällöntuotannon perusteita
  • hakukoneoptimoinnin perusteita
  • mielenkiintoisen otsikon tekemistä
  • sekä hahmottelimme 3 kuukauden julkaisusuunnitelmaa

Tavoitteellisella ja systemaattisella toiminnalla blogilla saadaan aikaan laajaa näkyvyyttä. Blogi tulee tukemaan loistavasti Raahen kaupungin visiota ja helpottamaan Hanketoiminnan ja kehittämisen yksikön tehtävää ilmaisena markkinointikanavana.

Bloggaaminen helpottaa ja nopeutuu, kun tiedetään, mistä kirjoitetaan. Säännöllinen julkaisurytmi määriteltiin koulutuspäivän aikana yhteen postaukseen per viikko. Postaus julkaistaan aina alkuviikosta. Kun ideariihen avulla mietitään kerran kuussa parin tunnin ajan porukalla blogipostausideoita, loppu on enää kirjoittamista vaille valmis.

Kirjoittamisen jälkeen seuraava vaihe on postausten markkinointi sosiaalisessa mediassa. Tähän ei ehditty päivän aikana vielä menemään kunnolla, joten tämä jäi 16.11. koulutuspäivään.

Bloggaaminen on luovaa sisällöntuottamista. Siksi kannustin paikallaolijoita kirjoittamaan ideoita ensin käsin. Esimerkiksi blogipostauksen voi hahmotella kynällä paperille ja vasta sen jälkeen kirjoittaa koneella. Käsin kirjoittaminen muun muassa aktivoi molempia aivopuoliskoja ja herättää luovuuden ja mielikuvituksen. (Lähde: http://mashable.com/2015/01/19/handwriting-brain-benefits/#7W8_w5NoWsq5)

Vaikka voisi luulla, että ideoiden kirjoittaminen käsin vie enemmän aikaa kuin suoraan tietokoneelle kirjoittaminen, tilanne on juuri päinvastoin. Ideoiden vieminen tekstiksi on nopeampaa sen jälkeen, kun aihe on rajattu ja tiedetään mistä kirjoitetaan.

Koulutuspäivä oli hyödyllinen sekä osallistujille että itselle. Osallistujat saivat aimo annoksen käytännönläheistä tietoa ja ideoita bloggaamiseen ja miten se tukee heidän markkinointia jatkossa. Itse sain muutaman loistavan blogipostaustaidean, jotka on lisätty omaan julkaisusuunnitelmaan. Nämä win-win tilanteet on aina yhtä upeita.

16.11. jatketaan tämän porukan kanssa ja sen jälkeen jään innolla odottamaan miten Hanketoiminnan ja kehittämisen ylläpitämä blogi kehittyy.

Kirjoittajasta:

Tiia Konttinen on blogivalmentaja, joka on valmentanut jo yli 700 bloggaajaa ja yrittäjää. Tiian tavoitteena on auttaa kasvattamaan blogin kävijämäärää ja hankkimaan tuloja blogin avulla. Tiia on Unelma Onnellisuudesta yhteisön perustaja, joka kasvoi yli 43000 upean unelmoijan yhteisöksi. Lue lisää Tiian blogista: www.tiiakonttinen.fi/blogi