Komerssin vanhanajan markkinat henkii purjelaivakauden tunnelmaa

Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivillä järjestetään jälleen edellisvuosien tapaan kaksipäiväiset Komerssin vanhanajan markkinat, jotka henkivät purjelaivakauden 1800-luvun ajan tunnelmaa torimyyjien asuja ja käsintehtyjä tuotteita myöten.

Komerssin vanhanajan markkinoilta löydät käsitöitä ja luonnon raaka-aineista valmistettuja elintarvikkeita, jotka olisi ollut valmistettavissa 1800-luvun lopulla. Markkinoilla ei ole muovista valmistettuja tuotteita eikä teollisia ”massatuotteita”, sillä ne eivät sovi tapahtuman aikakauteen.

IMG_8945

Palkitsemme myös Komerssin markkinoiden parhaan myyjän. Pukeutumisessa ja myyntikojun esillepanossa tulee noudattaa vanhanajan teemaa. Yllä olevassa kuvassa vuoden 2017 paras myyjä Anne Prokkola (vas.).

Parasta myyjää voit äänestää Raahen Meripäivillä täyttämällä kilpailulipukkeen ja pudottamalla sen infokojun lipukelaatikkoon. Äänestäjien kesken arvotaan risteilylahjakortti.

IMG_8794

Komerssin markkinoilla on monipuolisesti myyjiä ja laajasti erilaisia tuotteita.

Myytävänä on erilaisia käsitöitä, käsintehtyjä koruja ja kuvioituja tuotteita (käsipyyhkeet, patalaput jne), puuesineitä, pellavatuotteita (pyyhkeet, lakanat jne), käsintehtyjä kortteja, lasitöitä, kudottuja sisustustekstiileitä sekä itse ommeltuja lasten ja nuken vaatteita.

Markkinoilta löydät myös käsintehtyä yrttisaippuaa, saunatuotteita, kotimaisia palashampoita ja -hoitoaineita, 100% luonnonkosmetiikkaa sekä luonnonöljyjä ja voiteita.

Valikoimasta löytyy myös käsintehtyjä nahkamokkasiineja ja supikkaita, neuleita, lapasia, hattuja, sukkia ja säärystimiä sekä naisten ja lasten perinne- ja juhlavaatteita ja päähineitä.

Kotia koristamaan löytyy tauluja, valokuva- ja sisustustuotteita (vanhoista kartoista tehtyjä julisteita, Raahe-aiheisia tuotteita), mattoja, puuleluja ja keramiikkatuotteita.

Markkinoilta löydät myös hilloja, marmeladeja, säilykkeitä, sinappeja, hyytelöitä, ravintolisiä ja ruusujuurituotteita, tuoreita leipiä ja pullia, kuivattuja kasvis- ja sienituotteita ja öljyhampputuotteita.

Myynnissä myös alpakoiden villalankaa ja asusteita, köydestä tehtyjä merimieskäsitöitä, kotimaisia puukkoja, takorautatuotteita ja todella paljon muuta!!

IMG_9285

Komerssin markkinoilla on laajasti myös ruokakojuja, joissa on tarjolla mm. rössypottuja, lohisoppaa, poronkäristystä, pyttistä, grillimakkaraa, kala-/riistaruokaa, thai-ruokaa sekä jälkiruoaksi kahvin kanssa lättyjä, pullaa tai kotitekoista jäätelöä. Kaikenlaista ruokaa löytyy jokaiseen makuun.

IMG_8796

Komerssin vanhanajan markkinat järjestetään Raahen Rantatorilla lauantaina (14.7.) ja sunnuntaina (15.7.) klo 10-16. Yleisöllä on tapahtuma-alueelle vapaapääsy.

Voit tutustua tarkemmin myyjiin ja heidän tuotteisiin täällä

Tervetuloa viettämään kesäistä viikonloppua purjelaivakauden tunnelmiin!

Kirjoittaja: Saara
Kuvat on ottanut Matti Hämäläinen, 2017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s